tiistai 31. heinäkuuta 2007

Kesävärjäyksiä



Aika hurjaksi on sää heittäytynyt ulkona. Päiväkävelyt ovat nyt jääneet sikseen, kun ulkona räimii vettä sivuttain kaikilta suunnilta ja välillä tulee ukkostuliaisina rakeitakin. Juhannuksen tienoilla ehdin kuitenkin jotain niittykasveja kokeilla ja onneksi on noita tuontivärejä, joilla värjäily onnistuu suuremmitta vaivoitta, ilman, että täytyy mennä tuonne Suomen suveen jäätymään.

Yllä kuva muutamista kesävärjäilyistäni. Otin talteen tuollaisia langanpätkiä, tavoitteenani kieputella ne pahvisuikaleiden ympäri ja laittaa parvekkeelle aurinkoon (...heh). En ole vielä saanut aikaiseksi ja ainakin tällä hetkellä oma uskoni siihen, että aurinko edes tuolla jossain olisi, on lievästi horjahtanut.

Jos joku on tehnyt jonkinlaisia omia valonkestokokeita, olisi kiva kuulla niistä.

- Päivi

1 kommentti:

Päiviä kirjoitti...

Kolmekymmentä vuotta ovat kudotut tekstiilit olleet seinällä. niissä on keltaistakin vihreän ja ruskean lisäksi. Haalistumista ehkä tietysti on vähän tapahtunut ja savua ja pölyä tullut pintaan. En ole pessyt vielä kertaakaan, mutta väri on hyvin näkyvissä eikä ole tarvetta pesuun. Ryijy pitäisi "lumipestä" pakkaslumella. Olen kuultokudoksia huoltanut lumipesulla, ne kun saavat leivinuuin savut silloin tällöin osakseen.