Jäkälävärjäys on mielenkiintoinen luonnonväreillä värjäämisen alue - se on myös osa Suomen kulttuuri- ja värjäyshistoriaa. Tosiasia kuitenkin on, että jäkälät ovat kovin hitaasti uusiutuva luonnonvara. Voiko niitä sitten käyttää lainkaan värjäämiseen? Mitä mieltä muut blogin lukijat olette?Tässä joitain mietteitä asiasta - itseäni asia ainakin askarruttaa:
1. Uhanalaisia ja harvinaisia jäkäliä ei kerätä ollenkaan
2. Ylipäätään jäkäliä kerätään VAIN vähän ja pieniä värjäysmääriä varten
3. Jäkäliä kerätään max kymmenesosa tai sitä vähemmän alueen kasvustosta
4. Samalta alueelta ei kerätä peräkkäisinä vuosina vaan jätetään luonnolle palautumisaikaa
5. Kerätään mahdollisuuksien mukaan vain jäkälän 'sieniosa' thallus (päällimmäisenä näkyvä osa). Tällä keräämistavalla pitäisi olla vähemmän haitallinen vaikutus jäkälän kasvuun - ?Väriaineet ainakin sijaitsevat sieniosassa.
6. Kerätään maahan pudonneita tai kasvupinnastaan irtautuneita jäkäliä ns. found lichens. Jäkälät voi myös kerätä alueelta, joka muutoinkin tullaan siistimään/ hävittämään. Värjäripäivien kurssijäkälien suhteen omatuntoni on puhdas : -) sillä jäkälät keräsin mummolan metsästä alueelta, joka tullaan jokatapauksessa raivaamaan luontopolun tieltä.
Voidaan myös tuumata sitä tosiseikkaa, että jäkälistä saadaan näitä harvinaisempia punaisia ja violetteja väriaineita ihan omien metsiemme tuottamana. Muutoinhan nämä värit useinmiten ovat peräisin aika pitkän kuljetusmatkan takaa tulleista väriaineista (ja ei niitä ns. synteettisiäkään värejä täällä Suomessa valmisteta...no Euroopassa kai kuitenkin). Itse kyllä haluan värifriikkinä kokeilla kaikenlaista ja tutustua moniin maailman väreihin, mutta koen tarpeellisena tiedostaa myös toimintani vaikutukset.
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen kirjoitus:)
Itse olen oikeastaan samaa mieltä noiden keräilyohjeiden kanssa, niitä voi käyttää, mutta hyvin harkitusti ja pieninä määrinä. Käytännössä tämä rajoittaa jäkälävärjäyksen vain harrastus- tai kokeilukäyttöön (mikä onkin hauskinta).
Ammattimaiseen värjäykseen jäkäliä tarvitaan niin paljon, että niiden vastuullinen keräys ei helposti onnistu muilla kuin ehkä poron- tai hirvenjäkälällä, ovatko niiden värit sitten keräämisen väärti? Entäpä niiden käyttö puretukseen? Mitä mieltä muut ovat?
Eikö poronjäkälää kerätä isoja määriä kaupallisestikin kukka-asetelmiin ja porojen ruuaksi?
Pudonneilta puiden oksilta olen kerännyt jäkäliä aina vastaan sattuessa (varsinkin omasta pihasta) ja yrittänyt tunnistaa eri lajeja, mutta näin niitä kertyy aika hidasta vauhtia. Joskus näkee metsässä kuivaneilla rungoilla isojakin määriä jäkäliä, mutta ne taitavat elää siellä omaa elämäänsä, niitä en ole kerännyt kuin joskus pieniä määriä kasvustosta. Toisaalta esim omenapuiden rungoilta jäkäliä keräämällä tekee vain palveluksen puulle, jonka toivotaan tuottavan puhtaita hedelmiä.
Varman teillä oli tosi kiva jäkälävärjäyskurssi, oikein kateellisena katselen tuota kuvaa. Millä jäkälällä on värjätty tuo keskellä oleva punaruskea lanka?
Leenalle ja muillekin vastausta kommenttiin: jäkäläkuva on tosi huono, mutta kiventierasta tai siis paremminkin kalliokarpeesta on peräisin tuo voimakas ja lämminsävyinen ruskea väri. Mukana siinä on kyllä muitakin kivillä kasvavia jäkäliä kuten kaarrekarvetta ja varmaan myös vähän tinajäkälää. Ja silkalla keittomenetelmällä - ei puretteita, ei ammoniakkia.
Evon jäkälävärjäyskurssin poropunaiset ei niinkään hyvin onnistuneet, mutta hieno ylläri oli tuo Ramalina eli tuttavallisesti jorman parta -jäkälän väri!
Lähetä kommentti